Hyppää sisältöön

PNN:n syyskokous: Yhteinen työnhakusivusto Pohjoismaihin!

KANNANOTTO
15.11.2014

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto (PNN) otti syyskokouksessaan 15.11. kantaa yhteispohjoismaisen työnhakusivuston perustamisen puolesta. Kokoukseen osallistuneiden mielestä tämä lisäisi ihmisten liikkuvuutta Pohjoismaiden välillä sekä tasoittaisi alueellisia työttömyyseroja. Vaikka Suomessa ei mene taloudellisesti lujaa, naapurimaissa podetaan suorastaan työvoimapulaa.

”Nykytilanne ei kannusta pohjoismaalaista hakemaan työtä toisesta Pohjoismaasta, sillä tietoa vapaista työpaikoista on ripoteltu eri paikkoihin. Työnhakija ei välttämättä huomaa, että hänen työnhakumahdollisuutensa eivät rajoitu pelkästään omaan maahansa, vaan yltävät vähintään Pohjoismaihin. EURES on kylläkin olemassa, mutta se ei kata yksityisiä työpaikkoja eikä sitä ole räätälöity Pohjoismaihin”, valistaa PNN:n väistyvä puheenjohtaja Kai Alajoki.

Sivusto kattaisi jo olemassa olevat kansallisten työnvälitystoimistojen tiedot avoimista työpaikoista. Tarpeellisin osin työilmoituksia voisi kääntää skandinaavisista kielistä suomeen ja toisin päin, pyrkien kuitenkin pitämään sivuston skandinaavisiin kieliin painottuvana.

”Uusi työnhakusivusto voisi tuoda työttömät, työnantajat ja pohjoismaiset korkeakoulut paremmin toistensa ulottuville. Sivustolla työnantaja voisi myös antaa itsestään videotervehdyksen, johon työnhakija voi tutustua ja vastata siihen. Uudet kohtaamiset luovat uusia inspiraatioita ja innovaatioita, ja siten myös lisää työtä Pohjoismaihin”, visioi vuodenvaihteessa aloittava PNN:n puheenjohtaja Kim Rantala.

Lisätietoja antavat:

Puheenjohtaja Kai Alajoki, kai.alajoki[at]pohjola-norden.fi, 040 775 8143
Pääsihteeri Laura Mynttinen, laura.mynttinen[at]pohjola-norden.fi, 044 733 5781STÄLLNINGSTAGANDE

15.11.2014

Pohjola-Nordens Ungdomsförbund (PNU) tog ställning till att grunda en samnordisk jobbportal på sitt höstmöte den 15.11. De som tog del i mötet ansåg att portalen skulle öka rörligheten mellan de nordiska länderna och att den skulle jämna ut lokala skillnader i arbetslösheten. Även om Finland inte ekonomiskt sett presterar så bra, lider man till och med av arbetsbrist i andra nordiska länder.

”I nuläget uppmuntras inte nordbon att söka jobb i ett annat nordiskt land, eftersom informationen om lediga tjänster ligger utspridd på olika ställen. Den arbetssökande märker nödvändigtvis inte att hens arbetsmöjligheter inte begränsas till hemlandet, utan sträcker sig åtminstone till Norden. EURES finns visserligen redan, men den täcker inte den privata sektorn och den är inte heller skräddarsydd för Norden”, upplyser PNU:s avgående ordförande Kai Alajoki.

Portalen skulle inbegripa de existerande nationella arbetsförmedlingarnas information om lediga arbetsplatser. Relevanta arbetsplatsannonser kunde översättas från skandinaviska språk till finska och tvärtom, men syftet är ändå att portalens huvudspråk skulle vara skandinaviska.

”Den nya jobbportalen kunde föra samman arbetslösa, arbetsgivare och nordiska högskolor. På portalen kunde arbetsgivaren göra en videohälsning om sig själv som arbetssökanden kunde bekanta sig med och sedan svara på. Nya möten skapar ny inspiration och nya innovationer, och på det viset mera jobb till Norden”, visionerar den nyvalda ordföranden Kim Rantala.
Ytterligare information:

Ordförande Kai Alajoki, kai.alajoki[at]pohjola-norden.fi, 040 775 8143
Generalsekreterare Laura Mynttinen, laura.mynttinen[at]pohjola-norden.fi, 044 733 5781

Jaa somessa:

Luitko jo nämä?